sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Projekti uudet askelmat

Ei tuu postauksia. Ei vaan tuu. Ihan totaalisen villasukka linjalla menee. Niistä ei viitti kuvia ottaa, kun narahtaisin heti siitä, kuinka samalla kaavalla kaikki sukat teen. Raitaa joka toinen kierros varteen ja mahdollisesti myös jalkaterään. Ei tarvi hirveitä päättelyjä ja raitakerroksia on helppo laskea. Menee semmosena lähes zombi-olotilan tekemisenä ihan mainiosti. Ja eihän se joka ne sukat saa, niin tiedä kuinka perhanan monet olen sillä samalla kaavalla tehny..  Ainakaan jos en niitä tänne kuvaile. :D

Mutta siis kesäloma ja vähän enemmän aikaa innoittivat tämmöiseen projektiin. Meillä on ollut tuollainen keittiöjakkara, jonka koirat "uudistivat" uuteen uskoon jo vuosia sitten. Puiset askelmat olivat varsin makoisia ja niitä oli maisteltu sitten enemmänkin. Kaivoin sitten tuolta varastosta puulevyä (purettu apteekkarin lipasto, myöskin koiren syömä) ja sahailin siitä vanhojen askelmien mukaan uudet versiot.

Rutkasti puukkoa ja hiomapaparia ja sain kuin sainkin aikaiseksi sopivat askeleet. Sitten lähin "vaan" lakkaamaan nää ja sit tuli hetki, jolloin tajusin, että nyt tais projekti karata lapasesta.


Laitoinki maalia ja sitten ihan huomaamatta olin maalannu niihin kukkakuviot ja ja.. Noh, laitoin sitä lakkaakin. Sittenpä totesin, että nuo vanhat osaset oli kyllä muuten samankokoisilla ruuveilla kiinni, mutta tuon istuinkannen ruuvit olivat pikkasen pidemmät ja ilmeisesti minun tekemä kansi vähän ohuempi, kuin alkuperäinen. Lähin sitten ruuvikauppaan. Ja sopivia ruuvejahan oli sitten vain tähtikantaisina ja tuossa oli ristikantaiset ruuvit. Ostin sitten kaikkiin uudet ruuvit, kun mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin että samassa härvelissä on useampia erilaisilla kannoilla olevia ruuveja...

Ihan jees siitä tuli ja jos on toimiva, niin mikä ettei. Etualalla nuo vanhat askelmaosaset kera koirien hampaanjälkien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti